Etusivu  |  Galleria  |  Exhibitions  |  Yhteystiedot   |  Books  |  shopHCPKartta - Map | Links  | EN 
 


 
               


ANDERS PETERSEN

Insides

 

 

 

 

 

 

Galleria info>

 

Anders Petersen

16.11.2007-27.1.2008

'En luota todellisuuteen', sanoo Petersen. Lauseen verbi on paljastava. On helppo kuvitella vaikka kuinka monta valokuvaajaa, jotka eivät pidä, hyväksy, usko tai yksinkertaisesti ole kiinnostuneita todellisuudesta, mutta luottamus on eri asia.

Vuonna 1965 Anders Petersenin ollessa 21-vuotias hän ei tiennyt ryhtyisikö lehtimieheksi vai taidemaalariksi. Tuolloin hän kohtasi Christer Strömholmin valokuvan lumipeitteisestä hautausmaasta Pariisin Montparnassella. Hautojen välisessä lumessa näkyi jalanjälkiä, ja nuoren katsojan mielessä ikään kuin kuolleet olivat heränneet vaeltelemaan ja vierailleet toistensa luona. Tämä valokuva oli käännekohta Petersenille.

Haavoittuvuus on Petersenin perusta. Gapissa otetussa kuvassa on nuori pariskunta, seisomassa vaivautuneena kameraa vältellen – nainen lyhyessä muovitakissaan kuin 1960-luvun saippuasarjan tähti ja mies järjettömissä raidallisissa housuissa. Ja toisessa kuvassa jälleen pari on sohvalla, lukittuneena syleilyyn, joka ei ole enää syleily vaan kankea, piinaava fyysinen yhdessäolo.

Joistakin Gap:n ja St. Etiennen kuvista saa vaikutelman, että Petersen olisi löytänyt vähemmän ahdistavan, valoisamman tyylin. Muutamista aiheista voikin huolettomasti etsiä 'ratkaisevaa hetkeä': ostoskassia kantavan naisen pään peittää puun varjostama aurinkovarjo; puhallettavaa delfiiniä selässään kantava poika; pieni koira, joka tarkastelee tyytymättömästi kuvaajaa. Kuitenkin kuvissa on tunne hämillisyydestä, ikään kuin näiden viattomien näkymien pintaa pistelisivät levottomat valopisteet – kuin hyönteisten kuhina ikkunassa.

Tunkeilevasti on kysyttävä: kuinka paljon nämä ihmiset luottavat Peterseniin ja kuinka paljon luotamme häneen? Muistanette, että hän ei luota todellisuuteen. Mutta mihin sitten? Ehkäpä johonkin korkeampaan tilaan tarun rajoilla.

Yksi kuva erottuu joukosta, kuten erottui Strömholmin alkuperäinenkin kuva tarinassa Petersenin valokuvaajaksi ryhtymisestä. Se näyttää jopa liian mielikuvitukselliselta ollakseen totta, liian hyvin virittyneeltä sopiakseen skandinaaviseen surumielisyyteen. Se on valokuva, jossa hahmottuu rinnakkaiselo, hauras yhteys ja läheisyys: mikään ei olevarmaa, ainoastaan se, että lumi peittää elävät ja kuolleet.

Ote Brian Dillonin artikkelista Black Snow Deutsche Börse Photography Prize 2007 -luettelossa, jonka on koonnut Stefanie Braun ja julkaissut The Photographers' Gallery Lontoosta.

Valokuvat on vedostanut Helena Påls

Andersin kotisivuille >