Nina Korhonen / Monkey to Monkey

 

Luova.fi Galleria 12.10. – 20.12.2018

 

Nina Korhonen (s. 1961) on tunnettu vahvoista ja puhuttelevista kuvista. Yksi Ninan tunnetuimmista mm. Ruotsin parhaana valokuvakirjana 2004 palkittu valokuvateos on Anna, Amerikan mummu. Nina kuvasi isoäitiään, joka oli muuttanut Amerikkaan vuonna 1959. Ninan laajaa tuotantoa yleisö on saanut ihailla 41:ssä näyttelyissä ympäri maailmaa. Ensimmäinen näyttely oli 1989 Raders Artmuseumissa Tanskassa ja sen jälkeen galleriat mm. Tukholmassa, New Yorkissa, Kööpenhaminassa, Pietarissa, Pariisissa, Istanbulissa ja monissa muissa kaupungeissa ovat tulleet Ninalle tutuiksi.

Ninan uusin kirja Monkey to Monkey ilmestyi keväällä 2018. Kuvat ovat valikoituneet 12 vuoden aikana tehtyjen Kiinan matkojen kautta ja näyttely on omistettu Ninan rakkaalle isoisälle Kalle Väisäselle.

“Monkey to Monkey on kiehtova kurkistus Nina Korhosen kameran linssin läpi kiinalaisten ihmisten hetkiin heidän jokapäiväisessä elämässään. Kuvia yhdistää kiinalaisen astrologian 12 vuoden sykli, joiden aikana Korhonen on valokuvannut Kiinan suurkaupungeissa sekä maaseudulla, aikajanan alkaessa ja päättyessä apinan vuoteen.

Korhosen kuvia kantaa valokuvausvuosien jatkumossa hiljaisuus ja ajattomuus. Jokaisesta kuvasta välittyy tarina, kuin katselija tarkkailisi maisemaa ja ihmisiä hidastetun hetken läpi, ilman sanoja ja yhteistä kieltä, mutta täynnä vahvaa visuaalista kontrastia.

Korhosen herkkyydellä taltioima urbaani seesteisyys hohtaa kuvassa muoviverhon kellertävinä sävyinä, kun toisaalla samat kellertävän sävyt heijastuvat aavikosta, jolla hevoset pureskelevat kuivaa heinää teräksisten pilvenpiirtäjien kohotessa maaseudun ja kaupungin taitekohdasta. Arkipäivän hetkessä mies lepää uupuneena työkalujensa vierellä sinertävän joen rannalla kivikasan päällä, kun toinen antautuu unelle junanpenkillä laskevan auringon kajossa.

Kuvat eivät selitä itseään, mutta antavat sanoille tilaa. Katsojan mieltä houkuttaisi tietää miten kuvan henkilön tarina limittyy futuristiseen kerrostalomaisemaan, mutta Korhosen kuvat jättävät arvoituksen auki kiusoitellen katsojan näköhermoa, kuin kujeilevan älykäs horoskooppimerkin apina.

Monkey to Monkey -kirjan kuvien kahdentoista vuoden aikajanalla voi huomata muutoksia kiinalaisessa yhteiskunnassa. Korhonen asettaa valokuvassaan kuvauksen kohteelle ja hetkelle arvokkuuden. Arvostelematta tai ottamatta kantaa menneisyyteen tai tulevaan. Kuvat raottavat henkilökohtaisia hetkiä kiinalaisessa arjessa ja vapaalla, yhdistäen ulkomaisen matkailijan uteliasta näkökulmaa dokumentoivaan valokuvaukseen, kuitenkin luoden aivan uuden tavan kuvata globaaleja yhteiskunnallisia aiheita.”

Nina kertoo Monkey to Monkey -kirjasta:

Olen omistanut kirjan/näyttelyn isoisälleni Kalle Väisäselle. Hän matkusti suomalaisilla rahtilaivoilla Kiinaan, Shangaihin, 50-luvulla ja valokuvasi ja filmasi super-8 kameralla matkaa laivassa, sataman ja kaupungin tunnelmia.

Nuoruudessani istuimme perheen kanssa olohuoneessa ja katselimme ukin filmejä ja kuuntelimme hänen kiehtovia ja usein huvittavia kertomuksia suuresta maailmasta ja Kiinasta.

Hänen tarinansa innoittivat minut itse näkemään Kiinan maan ja sen suuruudet. Niinpä ensimmäisen kerran 2002 matkustin Kiinaan ja vierailin monessa uskomattomassa matkakohteessa eri puolilla Kiinaa.

Heräsi suuri halu tulla takaisin, varsinkin pohjois- ja länsi-Kiinan pienempiin kaupunkeihin ja maaseudulle, ja aloittaa kuvausprojekti siellä Apinan vuotena 2004. Mielenkiintona on ollut pohjoinen, karumpi luonto sekä ihmisten väliset suhteet työ- ja arkielämässä sekä uuden vuoden vietossa.

Monkey to Monkey -kirja on 12-vuoden näkemys Kiinan olosuhteista ja luonnon vaikutuksesta ihmisiin Apinan vuodesta 2004 Apinan vuoteen 2016 asti.

 

Suvilahdenkatu 10 A 5.krs, 00500 Helsinki.
Galleria on avoinna ma 10-18 ja ti-pe 10-17

 

Lisätiedot:

nina.korhonen@ebrevet.nu

www.ninakorhonen.com

info@luova.fi