Pitkä tie - Martti Matilainen

Pitkä tie – Martti Matilainen

Valokuvanäyttely
3.9.- 30.9.2015

One morning

Näyttelyni kuvat perustuvat omiin epämääräisiin muistikuviin lapsuudesta, nuoruudesta ja myöhemmistä ajoista. Kaikki kuvat on tehty kollaasitekniikalla eli usean kuvan osia yhdistelemälllä luotu uusia kokonaisuuksia. Olen käynyt läpi suuren määrän vanhoja valokuvia ja säilyneitä negatiiveja sekä itseltäni että vanhempien albumeista ja laatikoista. Niiden äärellä olen yrittänyt pohtia elämääni ja mitä kaikkea muistan ja miksi. Muistanko yleensä asioita oikein ja miksi muistan juuri niitä, melkein merkityksettömiäkin asioita, jopa aivan pieniäkin yksityiskohtia. Muistaminen on hieman outo asia, kiinnostava ja salaperäinen, eikä mistään voi olla ihan varma. Olen yrittänyt saada kuviini joitakin näitä tunnelmia menneisyydestäni ja mielestäni tämä kollaasitekniikka ja hieman surrealistinen tunnelma sopi näihin kuviin parhaiten.

Ikääntyessäni huomasin, että lapsuus ja nuoruus ja muutkin muistot alkavat kuin itsestään palautua mieleen ja sekoittuvat usein jokapäiväiseen elämään. Samalla periaatteella olen tehnyt nämä kuvanikin ja ne ovat kuin tämän hetken ajatuksiani eli eräänlaista itsetutkiskelua ja oman elämän pohdiskelua.

Martti Matilainen

P. 0405534995

mart.matilainen@gmail.com

www.marttimatilainen.com

Long way to go

Ansioluettelo

MORE INFO