ARTEVO DEBYTOI

8.5.–6.6.2009

Galleria Luova.fi


Katso näyttelyn kuvia tästä



Henkilö Artevon takana on taiteilija Vesa Kivinen. Taustalta löytyy elokuvakoulutus Britanniassa sekä kymmenen vuoden kansainvälinen CV liikkuvan ja still -kuvan saralla.

Kivisen ensimmäinen näyttely esittelee samalla Artevon.
"Teos alkaa mallin kehon maalaamisesta. Lopputulos on jotain maalaus- ja valokuvataiteen välimaastoa, jota kutsun Artevoksi", kertoo prosessista taiteilija Vesa Kivinen.Lopputuloksena hän on saavuttanut tekstuuriltaan rikkaita, unenomaisia maisemia. Kookkaat printit ovat lähes hypnoottisia.

Teosten ilmaisu on vahvaa, primitiivistä ja puhdasta. Kuvissa esiintyvien mallien tarinat ovat olleet osa luomisprosessia. Tarinankerronta onkin oleellisesti läsnä Kivisen teoksissa. Tämä lienee selkein yhteys hänen elokuvaohjaaja-taustaansa.

"Vaikka teokseni ovat kehittyneet aina tietyn tarinan ympärille, löytävät katsojat niistä jatkuvasti uusia kuvia ja tulkintoja”, Kivinen jatkaa.

Mallien tarinoiden lisäksi on Vesa Kivistä inspiroinut mm. Lisa Gerrardin musiikki.

Luopuminen on askel kohti puhtautta

Useista näyttelyn teoksista löytyy viittauksia elämän käännekohtiin, hetkiin ja tilanteisiin, jotka vaativat suurta rohkeutta henkilökohtaisella tasolla. Omakuvassa kasvojen halkeileva maali herättää ajatuksia murenevasta julkisivusta tai naamioiden riisumisesta, askeleista kohti puhdasta, teeskentelemätöntä identiteettiä. Myös esteiden ja tabujen rikkominen, ja varsinkin näistä luopuminen, on läsnä. Näihin tulkintoihin taiteilija Vesa Kivinen viittaakin kertoessaan omasta primitiivisyyden ja puhtauden tutkimisestaan:

"Suhde muuhun maailmaan ja henkilökohtaiseen historiaan on usein sumuinen ja hämmentävä. Objektiivisuuden esteenä ei useinkaan ole informaation puute vaan epärakentavan tiedon paljous ja muiden ihmisten sekä instituutioiden agendat."

Taiteilijatapaaminen Galleria Luovassa lauantaina 9.5. klo 14.00! Vapaa pääsy.



Näyttely avoinna ti-pe 11-18, la 11-16. Tiedustelut: Galleria Luova.fi, Albertinkatu 16,00120 Helsinki, info@luova.fi 09-87752991