|
TERHI ASUMANIEMI Toisen maailman rajalla
25.11.-22.12.2011
Galleria Luova.fi
Tervetuloa avajaisiin torstaina 24.11.2011 klo 17-19
Taiteilijatapaaminen lauantaina 10.12.2011 klo 14-15
Mukana keskustelemassa Markku Saarinen, Metsäntutkimuslaitos, vanhempi tutkija, Parkanon yksikkö
Luova.fi galleriassa kuvataiteilija Terhi Asumaniemen ekokritiikki ottaa kantaa ihmisen aiheuttamiin muutoksiin suomalaisessa suoluonnossa valokuvataiteen keinoin. Teokset ovat pigmenttivedoksia puulle.
Terhi Asumaniemi on muutaman viime vuoden aikana tutkinut ja valokuvannut pienen länsisuomalaisen kylän suoluonnon ympäristön muutosta. Toisen maailman rajalla -valokuvanäyttelyn kantavana teemana on kuvata ihmisen aiheuttamia muutoksia suoluonnossa ekokriittisestä näkökulmasta. Yhteiskunnalliset murroskohdat vaikuttivat soiden raivaamiseen viljelyskäyttöön, mutta myöhemmin soita ojitettiin osin hyvinkin kyseenalaisin perustein metsätalouden tarpeisiin tai turpeenkaivuualueiksi. Ekokritiikki pohtii luonnon ja kulttuurin välisiä suhteita ja rajatilaa. Se tutkii myös millaisia merkityksiä annamme luonnolle. Ekokritiikin yhtenä pyrkimyksenä on vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen puhumalla luonnon puolesta.
Maa- ja metsätalouden sekä energiatuotannon alttarille on uhrattu 60 % suomalaisesta luonnontilaisesta suomaisemasta. Aukeiden soiden, harvapuustoisten rämeiden ja kangasmaametsien kirjava mosaiikki erilaisine reunavyöhykkeineen on pääosin hävitetty Etelä-Suomesta. Massiivinen soiden ojitusoperaatio ja turpeenkaivuualueet ovat kaventaneet soiden lajidiversiteettia ja tuhonneet maisemaekologiaa. Turpeen energiakäytön merkittävin yritys Vapo Oy on julkisuudessa ilmoittanut olevansa halukas jopa kaksinkertaistamaan suojeltavien soiden pinta-alan edellyttäen, että riittävä määrä soita annetaan turvetuotannon tarpeisiin. Todellisuudessa Vapo on ottamassa turvetuotantoon juuri niitä soita, jotka vielä olisivat lisäsuojelun arvoisia.
Sodankylän Viiankiaavan natura-alueelle suunnitteilla oleva nikkelikaivos uhkaa nousta vaaralliseksi ennakkotapaukseksi siitä kuinka luonnonsuojelulaki itsessään ei suojele ainutlaatuisia ympäristöjämme. Vastaava harvinainen aapasuo hukkui aikoinaan Lokan tekoaltaan alle. Valokuvataiteen kautta on mahdollista nostaa yleisen keskustelun piiriin ympäristöön kohdistuvaa tuhon ja epäoikeudenmukaisuuden kuvaaminen. Kriittinen maisemavalokuvaus kyseenalaistaa maiseman luonnon ja kulttuurin onnellisena, romantisoituna rajatilana.
Terhi Asumaniemi valmistui kuvataiteilijaksi Rotterdamin taidekorkeakoulusta 1998. Hän suorittaa visuaalisen journalismin maisterin tutkintoa Aalto yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa valokuvataiteen koulutusohjelmassa. Hänen teoksiaan on viime vuosina nähty yhteisnäyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Lokakuussa 2011 hän sai tuomarin kunniamaininnan East-west Art Award kilpailussa Lontoossa.
Pressikuvat: http://www.luova.fi/pressi.asumaniemi.php
Galleria Luova.fi
puh. 09-8775 2991, Albertinkatu 16, Helsinki
info@luova.fi www.luova.fi – Avoinna: ti–pe 11–18, la 11–16
|