|
HANNAH MODIGH
Hillbilly heroin, honey
1.6-19.6.2011
Galleria Luova.fi
Sumuun verhoiltu kaunis Appalakkien vuorijono piilottaa ihmiset ja heidän taistelunsa köyhyyttä vastaan ulkomaailmalle näkymättömäksi. Hannah Modighin Hillbilly heroin, honey -kuvasarja ja samanniminen debyyttikirja on valokuvattu St. Charlesin pikkukaupungissa ja sen ympäristössä, Virginiassa, Yhdysvalloissa. Yhteiskunnalle leiman antaa sukupolvien ajan jatkunut hiilenlouhinta maanalaisissa kaivoksissa. Nykyään työttömyysaste on erittäin korkea.
"Hillbilly heroin" on slangia ja tarkoittaa kaivomiesten usein käyttämää kipua lievittävää reseptilääkettä nimeltään Oxycontin. Musta pörssi kukoistaa, koska suurina annoksina käytettäessä lääke aiheuttaa päihtymyksen joka koetaan samanlaisena kuin heroiinin vaikutus.
– Haluan jakaa kuvillani tunteen tyhjiöstä ja ajattomuudesta, joka iski minuun St. Charlesissa olon aikana, kertoo Hannah Modigh.
Hillbilly Heroiini, Honey voitti viime vuonna Svenska fotobokspriset 2010 -palkinnon. Tuomaristo arvioi kirjaa seuraavasti: "vahva, rohkea ja nöyrä kuvaus monille meille tuntemattomasta maailmasta. Valokuvaaja vie meidät herkällä muotoilulla yli
eksotiikan ja muuttaa hiilipölyn kullaksi."
Hannah Modigh (s.1980) asuu Tukholmassa ja toimii freelance valokuvaajana. Hän opiskeli valokuvausta Fatamorgana -oppilaistoksessa Kööpenhaminassa ja Nordens fotoskola Biskops-Arnössa.
HILLBILLY HEROIN, HONEY - ISBN 978 91 9769 66 0 9 (Journal)
Galleria Luova.fi – Avoinna: ti–pe 11–18, la–su 11–16
More info / Interview Request:
Galleria Luova.fi, tel. 358 (0)9-8775 2991 info@luova.fi
Karoliina Paavilainen 358 (0)40-5756 020 karoliina.paavilainen@luova.fi
|
|