ANNI LÖPPÖNEN
RESIDENT ALIEN,CA,USA

4.8-29.8.2010

Galleria Luova.fi




Uni ja valve. Anni Löppösen unet ja unelmat käyvät vuoropuhelua todellisuuden kanssa välittömän välineen, kameran avulla. Kiinnostavaa on se, mihin aikaan ja tarinaan valokuva katsojansa vie. Kuvallinen matkakertomus ei ole ainoastaan asioiden todentamista ja tallentamista, se on myös mielen mahdollisuus siirtyä paikasta toiseen siltä istumalta. Resident alien, CA, USA -valokuvat tuovat Löppöselle itsellekin uutta hiljaista tietoa tuntemattomasta ja selittämättömästä.

Alitajunta ja todellisuus. Öisin unissaan San Franciscossa Anni Löppönen seikkailee Suomessa, Suomessa olleessaan vastaavasti taas San Franciscossa. Ulkopuolisena, ja silti hyväksyttynä, tien risteyksessä tekemässä jatkuvasti päätöksiä siitä mihin suuntaan lähteä.

”Monet kokemukset ovat kirjoitetut ruumiiseeni ja sanojeni ulottumattomiin. Tuttuus ja vieraus, myyttisyys ja arkipäiväisyys ovat tutkimisen arvoisia. Olen kiinnostunut myös ajatuksista jotka liittyvät jälkien jättämiseen. Tyhjän sängyn pelkoon, kysymykseen, jääkö minusta jälki tänne Kaliforniaan”, Anni Löppönen kuvaa näyttelynsä teemoja.

Valokuvaaja Anni Löppönen (s.1981) on opiskellut valokuvataidetta viimeisen vuoden mm. Linda Connorin ja Henry Wesselin opissa San Francisco Art Institutessa. Löppösen tunnustusta saanut debyyttinäyttely Luova.fi galleriassa syksyllä 2008 käsitteli nykyisyyden ja menneisyyden rajaa, tutkien myyttistä Amerikkaa kuvaamalla outlaw-country muusikoita kuten Hank Williams 3:sta ja Joe Buck Yourselfiä tuoden rohkeasti heidät osaksi nykyvalokuvaksen keskustelua. Löppönen on osallistunut näyttelyihin mm. Joyce Gordon Galleryssä Oaklandissa ja SF Camera Workissa San Franciscossa.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Anni Löppönen - +358 50 521 9649, anni.lopponen@luova.fi